Mr. Lordin boikottikampanja kesti pari vuorokautta ennen kuin se lakkautettiin. Tuona aikana kertyi 220 543 henkilöä (yli 100 000 ip-osoitetta).  Luvut antavat oikeuden seuraaviin  johtopäätöksiin:  jokaiselta koneelta annettiiin kaksi samansisältöistä boikottia eli kysymyksessä olivat mies ja vaimo tai protestoijia oli todelliduudessa ehkä 50, 000 tai vähemmän mutta yhdeltä koneelta lähetettiin kymmeniä tai satoja boikotteja.

Näin epäilemättä olikin, sillä julkisuuteen on tullut mm. nainen, joka kertoi lähettäneensä yli 500 boikottia.  Lisäksi julkisuudessa on eplty, että boikottia varten olisi kirjoitttu scripti, joka poimi nimiä tietokannassta ja lähetti niiden nimissä boikottteja.

Yhteenveto tästä kaikesta on se, että suhteessa aiheutuneeseen kohuun vain kourallinen ihmisiä  sai aikaanmediamylläkän, jolle ei ole vertaa Suomessa:.  Mikään todella vakava yhteiskunnallinen vääryys ei ole saanut aikaan samaa ilmiötä samassa ajassa.

Mitä tästä tulisi ajatella?  No, ainakin niin, että kysymys oli teiniprotestista.  Vain nuoriso voi tempaantua näin täysillä mukaan protestoimaan asian puolesta, joka jo lähtökohtaisesti oli heikoilla. 

Kuinka joku voi edes ajatella, että koko maailman lehdistö olisi valmis edistämään yhden artistin ja yhden bändin markkinointia saamatta mitään todellista vastineeksi, vaikka nyt huomioitaisiinkin lyhytaikainen irtonumeroiden myynti.

Lordi hössäkkä puhuttaa vielä pitkään tutkijoita ja toimittajia.