Juorulehti Seiskaa kohtaan suunnattu boikottikampanja lienee ensimmäinen Suomessa, joka on saanut täyden mediahuomion osakseen.  Tästä syystä on helppo ennustaa, että kampanjaa tullaan puimaan monessa seminaarissa ja se saa varmasti myös akateemisen väen huomion osakseen.
Kampanjan saama suuri julkisuus takaa sen, että seuraavalla kerralla kaikki ovat paljon viisaampia.  Tuo seuraava kerta voi olla mitä tahansa.  Seiskan vastainen kampanja opetti  käyttämään adressit.com palvelua, perustamaan tilapäisiä sivustoja, linkittymään samaa asiaa käsitteleviin blogeihin ja foorumeihin.

Monet oppivat ensimmäisen kerran, että sellainenkin palvelu on olemassa kuin Technorati.

Onko Suomi nyt lopullisesti siirtynyt virtuaaliaikaan?  No, ei varmasti lopullisesti, mutta suunta on selvä.  Ei tarvitse kuin yhdistää Myyrmäen räjähdyksen kokemukset, makasiinien palo ja nyt Seiskan boikotti niin kuvio alkaa seljetä myös ummikolle.

Osa aktiivisista kansalaisista on toki tiennyt tämän kaiken jo vuosia mutta tavalliselle rellullen tämä kaikki on uutta ja kiehtovaa.  Netin kautta voi siis vaikuttaa"