Pienillä kikoilla mukavasti eteenpäin

Suomessa ei ole merkittäviä hakukoneita. Suurin osa suomenkielisistä hauista tehdään jonkin kansainvälisen hakukoneen tietokannoista. Yleensä vain käyttöliittymät on käännetty suomeksi ja hauissa on asetettu suomen kieliset haut etusijalle.

Oikein valittu hakusana on tärkeä, koska vain sillä tavoin haku voidaan kohdistaa dokumenttiin, missä haettu asia sijaitsee.

Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, hakusanoja kannattaa pohtia tarkkaan ennen hakemiseen ryhtymistä vaikka paperilla(!) Huonosti valittu hakusana tuo liian paljon tai liian vähän tuloksia.

Käyta aikaa hakuihin

Tutkimusten mukaan vain 5% hakukoneita tiedonhakuun käyttävistä vaivautuu katsomaan myös kakkossivun tuloksia ja vain 1% jatkaa pitemmälle kuin toinen tulossivu.

Tutustu siis huolella hakutuloksiin.  Poimi hakutuloksesta uusia hakusanoja ja -termejä. Tutki välimuisti - siellä saattaa olla mielenkiintoinen vanhempi versio sivusta ja tutki myös "Samankaltaisia sivuja" linkin takana olevat sivut.

Yksinkertaisin tapa tarkentaa hakua on lisätä plus (+) tai miinusmerkki (-) hakujen väliin. Plussan avulla ilmaistaan että joku tietty termi esiintyy tekstissä ja miinusmerkin avulla ilmaistaan, että ei haluta tiettyjä sanoja.

Voit myös yhdistellä plus- ja miinusmerkkejä. Esimerkiksi haku: vene +moottorivene –purjevene kertoo Googlelle, että olet kiinnostunut vain moottoriveneistä. Näin haku supistuu lähes siedettäviin mittoihin.

Jos etsin lisää hyviä vinkkejä käytä hakumuotoa: hakuvinkkejä +hakukoneet Plussamerkki ja hakukoneet heti perään takaa sen, että hausta jää pois työpaikanhakuvinkit ja vastaavat. Tai hae suoraan sanoilla tiedonhaku internetistä.

Hyvän yleiskatsauksen hakukoneista saat täältä:

Käytä hauissa plus- ja miinusmerkkejä, käytä googleoperaattoreita, etsi uusia avainsanoja hakuatuloksesta, tutustu Googlen tarkennettun hakuun, käytä useita hakusanoja